Ilkka Koppelomäki

Ilkka_Koppelomäki
Ilkka Koppelomäki
fi

llkka Koppelomäki on itsensä johtamisen valmentaja, joka on erikoistunut mielen hallintaan, intohimon löytämiseen ja tavoitteiden toteuttamiseen. Ilkan perustama Uskalla Innostua -tiimi on inspiroinut tuhansia suomalaisia itsensä ja oman elämänsä kehittämiseen vuodesta 2007 lähtien. Ilkka on taustaltaan kilpatriathlonisti ja hän on toiminut yrittäjänä hyvinvoinnin parissa vuodesta 2002 asti. Ilkan missiona on auttaa suomalaisia itsevarmemmiksi ja hyvinvoiviksi oman elämänsä toteuttajiksi. Ilkka on kouluttanut ympäri Suomen ja ollut asiantuntijana eri medioissa mielen hallintaan, innostumiseen, itsensä johtamiseen ja oman elämän toteuttamiseen liittyen.

Esimerkki luennoksi:

Itsensä johtaminen – ajanhallinta

  • mitä ajanhallinnasta tulisi ymmärtää ennen kuin sitä yrittää hallita
  • mitkä neljä suunnitelmaa ihmisellä tulisi olla, jotta päivien aikana saisi jotain hyödyllistä aikaiseksi ja nautittua tekemisestä
  • ToDo:n ja tavoitteen eron ymmärtäminen
  • mitä ilman ei pitäisi aloittaa yhtäkään päivää
  • miten olla tyytyväisempi omaan päivään

Event Managers Finland Ab 2013