Elizabeth Kuylenstierna

Perfektionismi, epäonnistumisen pelko ja kontrollintarve ovat haitallisia ihmisen terveydelle. Ne ovat myös esteitä parhaalle mahdolliselle suorituskyvylle. Elizabeth Kuylenstierna (ent. Gummesson) tarjoaa kuulijoilleen uuden lähestymistavan tekemiseen. Sisäisen turvallisuuden ja henkisen voiman avulla pystymme suorituksiin, joista emme aikaisemmin uskaltaneet edes unelmoida.

Kohtaa Olof Röhlander

Olof Röhlander on lisensioitu henkinen valmentaja, taustaltaan pöytätenniksen huippupelaaja. Hänen kokemuksensa kattaa henkisenä valmentajana toimimisen Ruotsin pöytätennis-maajoukkueessa sekä Örgryte IS -jalkkapallojoukkueessa. Tämän lisäksi hän esiintyy puhujana vuosittain yli 200:ssa yritystilaisuudessa ja konferenssissa.

Kohtaa Manuel Knight

Manuel Knight on yksi halutuimmista seminaaripuhujista maailmassa. Hän on jo 15 vuoden ajan puhunut menestyksekkäästi tehokkaamman tiimityön, johtamisen ja organisaation rakentamisesta. Knightin luento käsittelee organisaatiokulttuurin kehittämistä. Tavoitteena on motivoida jokainen yksilö huippusuoritukseen – näin syntyy yrityskulttuuri, jonka ytimessä on halu ja energia.

Kohtaa Mia Törnblom

Hän on eräs Ruotsin suosituimmista luennoitsijoista ja hän voitti vuonna 2011 Norjassa palkinnon vuoden puhujana. Mia luennoi mm aiheista Henkilökohtainen johtamistapa, Henkinen valmennus, Motivaatio,Vaikeat keskustelut, Konfliktinkäsittely ja Itsetunto – itseluottamus.

Anne Kukkohovi

Anne Kukkohovi tunnetaan parhaiten Suomen Huippumalli haussa -TV-ohjelmasta, ja viimeksi hän on juontanut TV:ssä Koko Suomi leipoo -ohjelmaa. Edustavan ulkonäkönsä ja valloittavan luonteensa ansiosta Anne on luotettava juontaja ja varma valinta erilaisiin tehtäviin suuren yleisön edessä

Rasmus Ankersen

Rasmus Ankersen is a bestselling author, an entrepreneur, a speaker on performance development and a trusted advisor to businesses and athletes around the world. As an author and expert on talent and performance development, Rasmus has been featured on Sky News Business, CBC, The Morning Show and Fox Sports.

Martin Saarikangas

Eräs Suomen karismaattisimmista johtajista. Hänen kunnioitusta herättävästä ansioluettelostaan harva pystyy ottamaan mittaa. Mittavan taustansa ansiosta niin elinkeinoelämässä kuin akateemisessa maailmassa sekä urheilullisen taustansa kautta Martinilla on antaa jotakin useimmalle kuulijalle. Oltuaan 43 vuotta telakkateollisuudessa hän astui politiikkaan ja istuu nyt Suomen eduskunnassa.

Kohtaa Elaine Eksvärd

Taitavia johtajia luonnehtii kyky inspiroida ja innostaa muita. Monet väittävät, ettei sitä voi oppia, mutta Elaine Eksvärd on toista mieltä! Toimiva puhe on työkalu monien johtajuuden haasteiden selättämiseen. Innostavaa johtajuutta -koulutuksessa Elaine Eksvärd opettaa sinulle tekniikat, joilla saat ihmiset kuuntelemaan sanojasi, muistamaan mitä olet sanonut ja haluamaan kuulla lisää.

Satu Tuomisto

Satu on suomalainen malli ja juontaja. Hänet valittiin miss Suomeksi vuonna 2008. Satu on juontanut useita TV-ohjelmia ja itse osallistunut muun muassa TV-ohjelmaan "Tanssii tähtien kanssa" ja voitti lopulta kilpailun. Hänellä on vahva kokemus erilaisista edustustehtävistä ja juontamisesta.

Täytämme aukon

Tapahtuman järjestäjänä haluat luoda onnistuneen tilaisuuden, joka saa mahdollisimman monet saapumaan paikalle. Toivot, että vieraasi lähtevät tapahtumastasi täynnä energiaa, valmiina levittämään positiivista viestiä Sinusta ja yhteisöstäsi. Event Managers auttaa tekemään tilaisuudestasi menestyksen.

Alexandra Pascalidou

Alexandra on eniten tunnettu ohjelmanvetäjänä useassa eri televisio-ohjelmassa. Mutta hän työskentelee myös luennoitsijana ja kuuluttajana. Alexandralla on luontainen kiinnostus Kreikkaa kohtaan ja hänellä on hyvä näkymä maan tämänhetkiseen taloudelliseen tilanteeseen. Lisäksi hän palavasti pyrkii innostamaan maahanmuuttajanaisia yrittämiseen.

Event Managers Finland

Kun haluat järjestää esimerkiksi seminaarin, luennon, TYKY- tai koulutuspäivän, Event Managers Finland on palveluksessasi. Ota meihin yhteyttä, niin kartoitamme juuri sinun tarpeisiisi parhaiten soveltuvat puhujat ja juontajat.

Kohtaa Erik Fernholm

Erik Fernholm valittiin Vuoden luennoitsijaksi Ruotsissa vuonna 2011, ja on yksi maan työllistetyimmistä esiintyjistä. Taustaltaan hän on tutkija – erikoisalueinaan kognitiivinen neurotiede, positiivinen psykologia ja näyttöön perustuva valmennus. Fernholm on suosittu ja arvostettu luennoitsija, jonka aiheet ulottuvat psykologian ja hyvinvoinnin kautta johtajuuteen ja suorituskykyyn.

Angela Ahola

Mikä ratkaisee haluavatko muut tehdä yhteistyötä kanssasi, palkata sinut tai ostaa sinulta? Mikä ohjaa päätöksiämme ja antaa meille vaikutusvaltaa vaikuttaa toisiin? Angela on psykologian tohtori ja erikoistunut sosiaalipsykologiaan; Mikä on ensimmäisen vaikutelman takana ja miksi pidämme tietyistä henkilöistä ja luotamme heihin. Mikä saa meidät tuntemaan itsemme turvallisiksi organisaatiossa ja miksi valitsemme juuri tietyn emmekä toista tuotetta?

Kohtaa Mark Levengood

Mark puhuu mielellään tarkoituksella inspiroida yhteistyökumppaneita henkilökohtaisten- tai organisaatiomuutosten aikoina. Koska huumori on erinomainen pedagoginen työkalu, Markin luennot koetaan aika hauskoina.

Puhujat ja juontajat

Puhujat ja juontajat tapahtumaasi

Event Managers Finland välittää tapahtumallesi arvoisensa puhujan tai juontajan. Palvelussamme painotamme yksilöllisyyttä – haluamme, että toimittamamme esiintyjät ovat juuri Sinun intresseihisi sopivia.

Tapahtuman järjestäjänä haluat luoda onnistuneen tilaisuuden, joka saa mahdollisimman monet saapumaan paikalle. Toivot, että vieraasi lähtevät tapahtumastasi täynnä energiaa, valmiina levittämään positiivista viestiä Sinusta ja yhteisöstäsi. Event Managers auttaa tekemään tilaisuudestasi menestyksen.

Miten Event Managers palvelee Sinua

Jokainen tapahtuma ja jokainen yleisö on erilainen. Event Managers kartoittaa tarkasti toiveesi ja ehdottaa Sinulle tilaisuuteesi parhaiten sopivia puhujia tai juontajia. Kattava verkostomme koostuu innostavista ja mielenkiintoisista ihmisistä, joiden joukosta tapahtumaan kuin tapahtumaan löytyy sopiva henkilö. Kauttamme saat sekä kotimaisia että kansainvälisiä puhujia Pohjoismaiden ja maailman huipulta.

puhuja takuuHaluamme olla mukana tapahtumasi onnistumisessa. Siksi tarjoamme asiakkaillemme esiintyjätakuun. Mikäli haluamanne puhuja ei yllättävän esteen takia pääsekään tulemaan, löydämme sopivan korvaajan 48 tunnin kuluessa.

Olet sitten järjestämässä seminaaria, koulutusta, TYKY-päivää, juhlatilaisuutta tai näyttelyä – suurta tai pientä – Event Managers Finland on kumppanisi. Autamme Sinua henkilökohtaisesti löytämään juuri oikean esiintyjän listoiltamme. Voit tietenkin myös tutustua sivuillamme kaikessa rauhassa puhujiimme ja juontajiimme. Ota yhteyttä!

Onnistunut tapahtuma hyödyttää sekä järjestäjää että yleisöä! Event Managers auttaa tilaisuutesi tielle, joka vangitsee yleisön mielenkiinnon, täyttää vieraasi positiivisella energialla ja levittää positiivista sanomaa Sinusta ja yhteisöstäsi.

Event Managers Finland Ab 2013